AL: Ratikkaäänestys nostaisi kunnallista äänestysaktiivisuutta

Perjantai 28.10.2016 - Lassi Kaleva



AL_28.10._-_Ratikkaaanestys_nostaisi_kunnallista_aanestysaktiivisuutta.jpg”Edustuksellisen kansanvallan suurimpia haasteita ovat vaalien äänestysaktiivisuus ja kansalaisten osallistuminen puolueiden toimintaan. Suomen yleisten vaalien äänestysprosentit ovat kansainvälisesti vertailtuna melko matalia… Suomalaiset ja etenkin nuoret haluaisivat osallistua enemmän kansanäänestyksiin ja muihin suoriin vaikuttamiskeinoihin.” (Lähde: vaalitutkimus.fi).
 
Vuoden 2012 kuntavaaleissa äänestysaktiivisuus oli Tampereella 56,3 %. Erot äänestysalueiden välillä olivat kuitenkin selkeitä. Matalin äänestysaktiivisuus, 41,5 %, toteutui Pohjois-Hervannan koululla (äänestysalue 54).
 
Hälyttävintä on nuorimman ikäluokan äänestysaktiivisuus. 18–24-vuotiaista ehti Tampereella vuoden 2012 kuntavaaleissa vaaliuurnille vain 32,4 % (6 % vähemmän kuin 2008).
 
Nukkuvien joukko on kaupungissamme harmillisen suuri. Edustuksellinen demokratia ei näin ollen toteudu. Monet saattavat kokea, etteivät pysty äänestämällä vaikuttamaan, koska asiat on kuitenkin jo etukäteen sovittu. Kun äänestäminen ei kiinnosta, on ehkä syrjäytymisen vaarakin suurempi.
 
Etenkin nuorille ja miksei myös vanhemmille on tärkeää kokea, että heidän mielipiteellään on merkitystä, ja että he voivat omalla äänellään vaikuttaa itseänsä koskeviin päätöksiin.
 
Monet poliitikot ovat juhlapuheissa huolestuneita äänestysinnon romahtamisesta. Nyt vaaditaan tekoja. Päätös raitiotien rakentamisesta on juuri sopiva asia kuntalaisten ratkaistavaksi kuntavaalien 9.4.2017 yhteydessä neuvoa antavassa kunnallisessa kansanäänestyksessä. Valtuutettujen tulee luottaa siihen, että kuntalaiset ovat kykeneviä tekemään itseänsä koskevassa asiassa parhaan mahdollisen päätöksen.
 
Tampereella on kuninkaantekijän paikka. Me voimme palauttaa kuntalaisten luottamuksen siihen, että heidän äänellään on merkitystä. Me voimme innostaa kuntavaaleissa niin nuoret, kuin hervantalaiset ja kaikki muutkin vaaliuurnille sellaisissa määrin, mitä ei Tampereella ole nähty. Onko tähän halua? Onko tähän uskallusta? Sen voi valtuusto päättää tulevassa marraskuisessa ratikkakokouksessaan.
 
Lassi Kaleva
Valtuustoryhmän pj (ps.)

Kirjoitus on julkaistu Aamulehden Lukijalta -palstalla 28.10.2016, sivu B5


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini