Perussuomalainen-lehti 9/2015: Tampereella jalkaudutaan lähiöihin

Perjantai 25.9.2015 - Lassi Kaleva


PS-lehti_9-2015_Tampereella_jalkaudutaan_lahioihin.jpg

Tampereen Perussuomalaisten valtuustoryhmä tarjosi kuntalaisille hernekeittoa 5.9.2015 K-supermarket Nekalan Suurjaon pihassa. Tämä on osa valtuustoryhmän ns. kaupunginosakiertuetta, jossa vaalien välillä jalkaudutaan ja kierretään kaikki merkittävät tamperelaiset lähiöt.
 
Mukana kiertueen toteutuksessa ovat valtuustoryhmän lisäksi paikallisyhdistyksen aktiivit, Pirkanmaan PS-nuoret ja pirkanmaalaiset PS-kansanedustajat. Tulevaisuudessa arvovaltaiset vieraat myös Pirkanmaan ulkopuolelta ovat tervetulleita tapahtumien vetonauloiksi.
 
Hernekeitto ostettiin kilpailutettuun hintaan yrittäjältä ostopalveluna. Itse grillattu makkarakin toimisi tosin yhtä hyvin. Vapaavalintainen kahvitarjoilu ja kaikki muu tehtiin yhteisenä talkootyönä. Paikallisyhdistyksen toimistolta saimme kokoontaitettavat penkit, tuolit ja pöydät varsinkin seniori-ikäisten ruokailijoiden iloksi.
 
Mainostamisen suhteen halusimme erottua positiivisesti muista paikallisista valtuustoryhmistä. Tilasimme paikalliselta jakeluyhtiöltä jakelun ympäristön 7500 talouteen. Sen lisäksi 500 kappaletta mainosta jaettiin PS-nuorten toimesta kädestä käteen. Värillisen A-nelosen mainoksen painoksen ja jakelun hinnalla ei olisi päivälehteen saanut kummoistakaan ilmoitusta. Jos kaikki onnistuu suunnitelmien mukaisesti, on tarkoituksena kiertää valtaosa Tampereen lähiöistä vuosien 2015-2016 aikana, noin 7000-12000 talouden alue kerrallaan.
 
A4-kokoiseen jaettavaan mainokseen mahtuu hyvin tekstiä. Kutsuimme mainoksessa kuntalaiset kertomaan valtuutetuille mielipiteensä paikallisista ajankohtaisista asioista ja tulevan vuoden budjetista.
 
Väkeä tuli paikalle satamäärin. Keskustelua riitti. Uusia jäsenhakemuksia puolue sai samalla 2 kpl, minkä lisäksi yksi henkilö jäi vielä miettimään jäsenyyttään PS-nuorissa.
 
Yksityiskohtia kaupunginosakiertueen toteutuksesta ja vaikkapa kilpailuttamistamme hinnoista saa allekirjoittaneelta.
 
Olemme Tampereella huomanneet, että ainoastaan yhteen hiileen puhaltamalla voimme saada aikaan merkittäviä asioita. Kun on uskoa siihen, että loppujen lopuksi myös kaikki muut toiminnassa mukana olevat haluavat pohjimmiltaan ajaa perussuomalaisuuden mukaisia arvoja, löydämme keskuudestamme vahvuutta ja yhtenäisyyttä, jota emme me tai meidän vastustajammekaan uskoneet meistä löytyvän.
 
Lassi Kaleva
Valtuustoryhmän puheenjohtaja (ps)
Tampere
 
(Artikkeli on julkaistu Perussuomalainen-lehden numeron 9/2015 järjestöosiossa)

-----------------


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini