RATIKKA OHJAA KAAVOITUSTA VÄÄRÄÄN SUUNTAAN

Tampereella valtakoalitio uskoo voimakkaaseen tiivisrakentamiseen ja täydennysrakentamiseen. En ymmärrä tähän syytä. On totta, että tietyillä asuinalueilla kuten esimerkiksi Niemenrannassa olisi voinut rakentaa huomattavasti suunniteltua raskaammin. Tällöin ei kuitenkaan olisi poljettu olemassa olevan asutuksen oikeuksia. Kun sitä olemassa olevaa asutusta ei vielä ole.
 
Olemassa olevan alueen tiivistämistä tai slummiuttamista eivät kaikki kuitenkaan katso suopeasti. Olen itse toiminut Ei toriparkille -nimisessä kansanliikkeessä, joka on kerännyt yli 4000 allekirjoitusta adressiin elinvoimaisen Tammelan kaupunginosan puolesta. Adressi on ollut huolissaan asuin- ja elinympäristön ja mittaamattomien ympäristöllisten arvojen puolesta sekä suhtautunut kriittisesti Tammelan torin alle suunnitellulle toriparkille.
 
Kun olen puhunut liikkeen ajamista asioista joidenkin luottamushenkilöiden kanssa, ovat nämä todenneet, että ihmiset nyt allekirjoittavat näkemättä ihan mitä vain. Tästä viisastuneina kansanliike päätti antaa adressin allekirjoittajille muistilapun siitä, mihin ovat laittaneet nimensä. Paperissa lukee: Ei toriparkille -liikkeen adressi. Kiitos allekirjoituksestasi. Vastustamme Tampereen kaupungin suunnitelmia laajamittaisen täydennysrakentamisen nimissä pilata peruuttamattomasti nykyinen avara, valoisa, ilmava ja vehreä Tammelan asuinalue rakentamalla se täyteen. Vastustamme myös kaupungin suunnitelmia Tammelantorin toriparkin rakentamiseksi. Alla liikkeen nettiosoite www.toriparkkiliike.fi Kukaan allekirjoittajista ei ottanut meihin yhteyttä myöhemmin sanoakseen, että allekirjoitus oli virhe, että he eivät kannatakaan liikkeen ajamia asioita.
 
Ratikka luo reiteilleen tiivistä rakentamista ja aiheuttaa kovia paineita täydennysrakentamiselle. Ratikka ei palvele seudullisesti edes laajentuessaan kuin korkeintaan suurimpia asutuskeskittymiä. Paras seudullista elinvoimaisuutta lisäävä keino on tarjota edullista seudullista joukkoliikennettä kumipyöräliikenteellä, esimerkiksi ruuhka-aikojen ulkopuolisen hintajouston muodossa. Tai sitten vain kaikkina aikoina edullisempien lipunhintojen muodossa. Mitä, jos tarjoaisimme kuntalaisille edullisempaa joukkoliikennettä yli kuntarajojen. Kuntarajat hämärtyvät ja koko seudun elinvoimaisuus lisääntyy, koska työpaikat, asunnot, koulut, liike-elämä, ravintolat, kaupat voivat sijaita missä vain, kunhan sinne pääsee kätevästi joukkoliikenteellä. Älkää sanoko, että meillä ei ole siihen varaa. Murto-osalla ratikan investointirahoista voimme tarjota kaikille edullisen kumipyöräliikenteen, minkä seurauksena koko seutukunta saa merkittävän piristysruiskeen.
 
Tätä puheenvuoroa ei pidetty Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.6.2014, vaikka se olisi sinne hyvin sopinutkin.