Syksyn 2013 valtuustokausi on alkanut

Tiistai 20.8.2013 klo 13.02 - Lassi Kaleva


19.8.2013 keskustelimme valtuustossa kaupunkistrategiasta ja teimme siihen muutosesityksiä. Valtuuston kokouksen pohjana ollut kaupunkistrategiaversio (pdf) löytyy täältä.


valtuusto2.jpgKaupunkistrategian kuorrutukseksi on laitettu suuri joukko positiivisen mielleyhtymän aikaansaavia sanoja tai lausahduksia, kuten: hyvinvointi, elinvoima, toimintakyky, korkeatasoinen, monipuolinen, vireä, toimiva, laadukas, viihtyisä, monipuolinen, toimimme yhdessä, toimimme vastuullisesti, toimimme avoimesti ja rohkeasti. Kuka voisi olla eri mieltä näin positiivisten sanojen ja mielleyhtymien kanssa?

Mielestämme kaupunkistrategiasta kuitenkin puuttui usea tärkeä elementti tai siinä oli mukana asioita, jotka eivät ole kaupunkimme ja kuntalaisten parhaaksi. Valtuutettujen Raevaaran, Elovaaran ja Kalevan valtuuston kokouksessa 19.8.2013 tekemät muutosesitykset strategiapaperiin löytyvät täältä. Valtuuston äänestyksessä ne eivät saaneet riittävästi kannatusta.

Valtuuston loppuvuosi:

16.9.2013 päätetään valtuustossa tunnelista.
21.10.2013 on vuorossa välitilinpäätös.
11.11.2013 on normaali valtuuston kokous.
18.11.2013 käsitellään koko päivä tulevan vuoden talousarviota.
16.12.2013 valtuusto kokoustaa vuoden viimeistä kertaa.

-----------------


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini