Parkkimaksujen korotuksista postia yhdyskuntalautakunnan jäsenilleKeskiviikko 1.5.2013 - Lassi Kaleva Lähetin ennen tiistaista 30.4.2013 yhdyskuntalautakunnan kokousta alla olevan sähköpostin Tampereen yhdyskuntalautakunnan jäsenille ja varajäsenille. Kokouksessa oli määrä, osana kaupungin säästötalkoita, korottaa keskustan pysäköintimaksuja kautta linjan. Ehdotus jätettiin yksimielisesti pöydälle, ja asia palaa uuteen käsittelyyn todennäköisesti parin viikon kuluttua. ------------------------------------ Arvoisat yhdyskuntalautakunnan jäsenet, Tulen esittämään Tampereen yhdyskuntalautakunnan kokouksessa tiistaina 30.4.2013 kokonaisuudessaan pykälän 168 (pysäköintimaksujen muuttaminen/korottaminen ja pysäköintivyöhykekartan muuttaminen) jättämistä pöydälle, palauttamista valmisteluun tai hylkäämistä. Pykälässähän esitetään 1.-vyöhykkeen hintojen nostoa 2,80 eurosta 3,20 euroon ja 1. vyöhykkeen laajentamista merkittävästi nykyisestään. Samoin esitetään huomattavia korotuksia myös muiden pysäköintivyöhykkeiden pysäköintihintoihin, sunnuntaipysäköinnin muuttamista maksulliseksi 1.-vyöhykkeellä, sekä asukaspysäköinnin ja yrityspysäköinnin merkittävää maksunkorotusta. Selvittääkseni itselleni pohjaehdotuksen vaikutuksen kaupungillemme ja sen asukkaille, kävin tapaamassa ja henkilökohtaisesti haastattelemassa maanantaina 29.4. lukuisia keskustan yrittäjiä ja satunnaisia alueella asuvia. Viesti välitettäväksi lautakuntaan oli päivänselvä ja reaktio kaupungin suunnitelmiin äärimmäisen tyrmistynyt. Perustelut kaupungin esityksen hylkäämiseen / palauttamiseen / pöydälle jättämiseen lyhyesti:
Laajat perustelut: Perussuomalaiset yrittäjävaltuutetut Lassi Kaleva ja Timo Vuohensilta työskentelevät apulaispormestari Leena Kostiaisen kanssa aktiivisesti, että kaupunkiimme saadaan käyttöön päätöksentekoon liittyvä Elinkeino ja työllisyysvaikutusten arviointikäytäntö Lahden kunnallisjohdon seminaarissa 23.–24.4.2013 esitellyn mallin mukaisesti. Lyhykäisyydessään tämä tarkoittaa sitä, että kaavaillut päätösehdotukset alistetaan erilliselle tarkistuslistalle, tarkoituksena minimoida kielteiset vaikutukset yritystoiminnalle ja työllisyydelle. Samalla vastaavasti maksimoidaan päätösten myönteiset vaikutukset yritystoiminnalle ja työllisyydelle. Pysäköintimaksukorotusehdotuksessa kyseistä arviointia ei joko ole suoritettu tai suoritettu arviointi on ollut erittäin puutteellinen. Pyrin korjaamaan tämän epäkohdan jalkautumalla omalle haastattelukierrokselle maanantaina 29.4., jossa alueen yrittäjät saivat samalla kertoa valtuutetulle muitakin huoliansa. Yrittäjien mukaan kipuraja pysäköintimaksuissa on tullut vastaan jo pitkän aikaa sitten. Asiakkaat ovat selvästi vähentyneet ja pysäköintipaikat ovat useasti vajaakäytössä. Pyöräilijät ja jalankulkijat yksin eivät pidä liikkeitä pystyssä. Useat liikkeet, kuten kangasliike, autotarvikeliike, sisustustavaraliike, lamppuliike ym. tarvitsevat edullisia kadunvarsipysäköintipaikkoja. Kukaan ei lähde painavia tavaroita rahtaamaan parkkihalliin. Huonon ilman sattuessa ei liikkeessä poiketa parkkihallista asti kävellen edes ilman kantamuksia. Näsilinnankadun Hakasen leipomon Päivi Hevonkorven mukaan asiakkaat ovat vähentyneet selvästi autoilevien asiakkaiden vähentyessä. Liikkeen pitäjän mukaan nyt kaavailtu korotus on kuolinisku monelle yritykselle asiakkaiden vähentyessä ja liiketoimintaympäristön käydessä mahdottomaksi. Eräs toinen yrittäjä totesi, että sen sijaan, että työllistää kivijalkaliikkeessään kolme työntekijää, hän tulisi itse toimeen irtisanomalla työntekijänsä ja siirtämällä liikkeensä autotalliinsa Ylöjärvelle ja perustamalla nettikaupan. Viittä eri liiketilaa ympäri keskustaa pitävä Martti Pöyhönen sanoi haastattelussa että 2 tunnin pysäköinti on jo 6,40 euroa eli lounaan verran. Hän sanoi kädellään osoittaen, että tyhjä tämä Näsilinnankatu näyttää olevan. Usein aamupäivällä koko kadulla on ainoastaan muutama auto pysäköitynä. klo 16.10 keskustellessani hänen kanssaan Satakunnankadun–Kauppakadun välisistä parkkipaikoista oli käytössä ehkä noin kolmannes. Yrittäjä Puutarhakadulta totesi, että nykyään monet asiakkaat ovat autolla liikkeellä kahdestaan, jolloin toinen jää autoon odottamaan, ja parkki-pirkon saapuessa paikalle siirtää sitten auton muualle. Neljä henkilöä työllistävää Polar-autovarustetta Laukontorilla pitävä Matti Kalliolepo kertoi, että väki sanoo, että yhtään enempää ei voi enää maksaa. Hän jatkoi, että kärsijöitä ovat myös Laukontorin torikauppiaat ja kahviot. Jos asiakas haluaa tulla ostamaan mansikkaropposen ja nauttia kahvikupin, hän menee jo usein muualle, missä pysäköinti on halvempaa tai ilmaista. Parkkihallit eivät ole myöskään vastaus. Kukaan ei lähde kantamaan parkkiluolaan suuria autovaraosia (tai mitään muutakaan painavaa kantamusta). Oma auto pitää saada suoraan liikkeen viereen. Kadunvarsipysäköintipaikkojen määrää ei siten pääsääntöisesti tule vähentää. Ja jos parkki maksaa liikaa, niin tavara haetaan sitten pellolta. Pirkanmaan Yrittäjien jäsenjärjestön Tammerkosken Yrittäjien puheenjohtaja Juha Turunen, joka edustaa 1300 keskustan jäsenyritystä, kertoi saamansa palautteen perusteella, että monella yrityksellä on talous viritetty äärimmilleen, että selviää edes jotenkin päivästä toiseen. Katteet ovat jo nyt niin pieniä, että kun toimintaa vaikeutetaan, niin yrittäminen ei ole enää mahdollista. Juha Turunen nosti ilmaan kysymyksen, että kumpi on parempi, se että Hämpin parkkiin saadaan muutama auto lisää, vai se että alueen liikkeet ovat elinvoimaisia, työllistäviä ja toimintakykyisiä. Varsinkin nykyisessä lamatilanteessa tulisi kaupungin olla tarkkana mitä tekee. Ilmat on välillä tosi huonoa, asiakkaiden pitää voida päästä lähelle. Koska ihmisillä on muutenkin rahasta tiukkaa, niin he äänestävät lompakollaan tai tässä tapauksessa autoillaan – ja ajavat pelto- ym. markettiin / kauppakeskukseen. [Pidemmästä ajomatkasta johtuva kauppamatkan hiilijalanjälki saattaa tuolloin olla selvästi keskusta-asiointia suurempi.] Kun kiinnostavat asiakkaita vetävät yritykset katoavat kaupunkimme keskustasta, niin samalla katoavat myös ihmiset. Jäljelle jäävät vain juottolat ja jokunen ruokapaikka, joista monen omistaja tosin tuntuu kuuleman mukaan vaihtuvan niin tiuhaan, että kaupungilta jäävät verot ja saatavat usein saamatta. Nykyisten veronsa ja maksunsa maksavien kivijalkaliikkeiden elinvoimaisuutta uhkaa kaupungin toimien lisäksi niin nettikaupat kuin peltomarketit, joista merkittävä osa sijaitsee kaupunkimme tai jopa maamme rajojen ulkopuolella. Monet yrittäjät ihmettelivät kaupungin ideologisilta ja utopistisilta kuulostavia suunnitelmia tehdä Tampereen keskustasta eurooppalainen kävelykeskusta, jossa liikutaan paikasta toiseen pääosin pyörällä ja kävellen. Tämä ei meidän ilmasto-olosuhteissa ja tällä väkimäärällä tuntunut kenestäkään realistiselta tai toimivalta vaihtoehdolta. Siinä karsitaan autoilijoiden lisäksi samalla melkoinen määrä vanhuksia ja liikuntavammaisia kaupunkimme kaduilta, puhumattakaan niiden ammattien harjoittajista ja liikkeistä, joissa auton käyttö on ehdoton edellytys esim. kuljetettavien työkalujen ym. tavaramäärän johdosta. Toistan esitykseni koko pykälän pöydälle jättämisestä, palauttamisesta valmisteluun tai hylkäämisestä perustuen aiheelliseen ja historian toteen näyttämään pelkoon keskustan elinvoimaisuuden ja yritysilmaston osittaisesta ja selvästä tuhoutumisesta. Perusteena on myös ehdotettujen pysäköintimaksumuutosten aiheuttamien yrityskuolemien kustannusten ja kerrannaisvaikutusten kaupungillemme kohdistuvat vaikutukset. Pysäköintimaksutuottojen sekä lisääntyneen keskustan työllisyyden parantamiseksi esitän että
Virkamiesten tekemät selvitykset tulisi alistaa suunnittelupöydällä olevaan elinkeino- ja työllisyysvaikutusten tapaiseen arviointiin. Tulen lautakunnan tiistaisessa kokouksessa soittamaan haastateltujen luvalla lyhyen pätkän 2 yrittäjän haastattelusta pysäköintimaksuproblematiikkaan ja sen seurannaisvaikutuksiin liittyen antaakseni lautakunnan jäsenille parhaan ja korkeatasoisimman mahdollisen tiedon ja viestin kokouksessa tehtävän päätöksen tueksi. Tapaamisiin, -Lassi Kaleva |