Täydennysrakentaminen – pelastus vai kirous?

[Villitykset tulevat ja menevät. Tämän villityksen soisi ainoastaan menevän. Sen verran tuhoisaa laajamittainen täydennysrakentaminen tuntuu olevan asuin- ja elinympäristöillemme, koska se tuhoaa peruuttamattomasti mittaamattoman ainutlaatuisia ja merkittäviä arvoja.] Täydennysrakentamista markkinoidaankin mahtavan, loppuun asti viritetyn ja suurella rahalla tehdyn markkinointikoneiston avulla.

Täydennysrakentamista markkinoidaan mahtavan, loppuun asti viritetyn ja suurella rahalla tehdyn markkinointikoneiston avulla.

Täydennysrakentaminen on olemassa olevien alueiden rakennuskannan lisäämistä. Tampereen Tammelan kaupunginosan tapauksessa tämä tarkoittaa, että alueen 6 500 asukkaan joukkoon tungettaisiin 4 000 asukasta lisää. Tammelassa suunnitelmaan nivoutuu myös ns. toriparkin rakentaminen torin alle. Tämä saattaa olla tuhoisaa yhdelle Suomen elinvoimaisimmista ympärivuotisista toreista, joka tällä hetkellä palvelee kunniakkaasti tavallisten kansalaisten yhteisenä olohuoneena.

Täydennysrakentamispyrkimykset eivät rajoitu ainoastaan Tammelaan, vaan koko kaupunkia halutaan tiivistää. Uuden muotitermin mukaan kaupunkikuvaa halutaan ”eheyttää”, vaikka useimpien asukkaiden mielestä kyse on pikemminkin betonislummista tai ihmiskokeesta.

Täydennysrakentamista perustellaan edullisemmilla infrastruktuurin (vesi, viemäri, sähköt, tiestö jne.) kustannuksilla. Todellisuudessa kerrostaloalueella infran kustannukset tulevat aina rakentajan kokonaisuudessaan maksettavaksi ns. kaavoituskorvauksen muodossa. Edullisempi infra saattaa siten ainoastaan näkyä tiettyjen välikäsien voittomarginaalissa, ei asunnonostajan kukkarossa. Uustuotantoon pääsee kiinni vain harva hyvätuloinenkaan; tavallisella tammelalaisella ei uusien asuntojen hinnoilla olisi alueelle enää mitään asiaa.

Täydennysrakentamista perustellaan myös sillä, että sen ansiosta saadaan palvelut lähelle niiden käyttäjiä. Vastakysymys lienee oikeutettu: Mikä on kaupunki, joka turvaa palvelut vain parin kilometrin säteellä ydinkeskustasta? Onko Suomessa tulevaisuudessa elämää vain suurimpien kaupunkien keskustoissa? Täydennysrakentaminen näyttää tehokkaasti edistävän maaseudun ja haja-asutusalueiden jo vuosia kestänyttä alasajoa.

Lisäksi täydennysrakentamista perustellaan ekologisuudella: kun kaikki on lähellä ja käytetään julkista liikennettä, ovat päästötkin alhaiset. Tämä ei kuitenkaan ole totta, sanovat Aalto-yliopiston tutkija Jukka Heinonen ja kiinteistöliiketoiminnan professori Seppo Junnila: mitä tiiviimpi asutus, sitä suuremmat päästöt. Maaseudulla asuvat saastuttavat selvästi vähiten, taajama-alueiden asukkaat toiseksi vähiten. Kaupunkien asukkaiden hiilijalanjälki on selkeästi suurempi kuin väljien asuinalueiden – siitäkin huolimatta, että kaupunkilähiössä tai maaseudulla välimatkat töihin, lasten kouluun ja harrastuksiin ovat pidemmät.

Asumisen viihtyvyydestä kysyttäessä vastauksena on usein, että mitä näkyy ikkunasta ulos on tärkeämpää kuin se, mitä on asunnon sisäpuolella. Väljyys, vehreys, valoisuus, ilmavuus ja jopa alueen kulttuuriperintö ovat mittaamattoman tärkeitä arvoja, joita on mahdotonta saada takaisin, kun ne on kerran luovutettu voittoa tavoittelevien tahojen alttarille – ja tuhottu peruuttamattomasti.

Ihminen tarvitsee elääkseen ja hengittääkseen tilaa, sen sijaan että joutuisi elämään sumpussa. Onkin todettu, että ihminen elää terveempänä ja pidempään väljillä ja yhteisöllisillä asuinalueilla, jolloin myös työurat pidentyvät ja sairauspoissaolot vähentyvät.

Suomelle ja Tampereellekin on tunnusomaista, että julkisessa keskustelussa sallitaan vain yksi virallinen totuus kerrallaan. Olkoon se tästä eteenpäin laajamittaiselle täydennysrakentamiselle kielteinen ja elinvoimaiselle ja viihtyisälle asuinympäristölle myönteinen.


Lassi Kaleva

Julkaistu Seutulaisen pääkirjoituksena 10/2012

Sama kirjoitus on julkaistu lyhennettynä ja mukaeltuna Aamulehden Lukijalta-sivulla 2.10.2012 nimellä "Rakentamisvillitys, joka saisi unohtua".