AL: Tampereen henkilöstökassa yhä lakkautusuhan alla

Sunnuntai 2.2.2014 klo 2.24 - Lassi Kaleva


al_lukijalta_2014-02-01_henkilostokassa_kaleva.jpg

----------------- 
Tampereen kaupungin henkilöstökassa on säilyttämisen arvoinen. Kuitenkin sitä ollaan ajamassa alas valtuuston 16.9.2013 kokouksessaan ilmaisemasta tahtotilasta huolimatta.
On totta, että kaupunki saa uutta lainaa kuntarahoituksesta edullisesti korkojen ollessa nyt poikkeuksellisen alhaalla. Mutta mikäli henkilöstökassan kustannuslaskelmissa otetaan huomioon kaupungin viimeisten 5 vuoden aikana lainoistaan maksama keskikorko (n. 2 %), riittää kassan 21 miljoonan laskennallinen tuotto hyvin kattamaan sekä operatiiviset että mahdolliset toiminnan kehittämisestä aiheutuvat kulut.
 
Miksei kassa voisi niin päätettäessä harjoittaa myös sosiaalista luototusta sekä asunto- ja yritysluototusta? Laki sallii tämän jo nyt, vain kassan ohjelmistot tulee päivittää.
Liikkeellä on virheellinen käsitys, että kaupunki olisi hyötynyt korkean koron aikaan rahallisesti henkilöstökassan talletuksista. Näin ei ole, koska kassa toimii omakustannusperiaatteella. Johtosääntöjä tulisi kuitenkin muuttaa siten, että hyvät ja huonot korkovuodet voisivat tasapainottaa toisiaan. Niistä katsottaisiin pidemmän ajan keskiarvo, eikä tarvetta tempoilevaan kvartaalitalouteen enää tulisi jatkossa korkotason ollessa väliaikaisesti keinotekoisen alhaalla.
 
Henkilöstökassan alasajosta hyötyy muutama liikepankki. Ne saavat ”lahjaksi” kymmenien miljoonien talletusvarallisuuden. Häviäjiä ovat nykyiset kassan 4000 jäsentä sekä tuhannet uudet potentiaaliset jäsenet, jotka nyt vain odottavat selkeää päätöstä säilyttää kassa ja sen nykyiset edut.
 
Unohtaa ei sovi, että henkilöstökassa on asiakkailleen ehkä ainoa paikka maksaa laskunsa tiskillä ilman palvelumaksuja. Henkilöstökassa on myös kaupungin vetovoimaisuustekijä kuntatyönantajana, aivan kuten Helsingissä, Oulussa, Porissa ja Turussa. Kassa edesauttaa kaupungin henkilöstön työhyvinvointia ja työssä viihtymistä.
 
Kassan henkilökunta on motivoitunutta, samoin asiakkaat. Olisiko aika, että myös poliitikot yli puoluerajojen olisivat motivoituneita säilyttämään vuodesta 1924 asiakkaitaan kunniakkaasti palvelleen seniorin?
 
LASSI KALEVA
KAUPUNGINVALTUUTETTU (PS)
TAMPERE
 
Julkaistu Aamulehden Lukijalta-palstalla 1.2.2014


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini